Ja kaikista suurin on… häpeä

Myönnän suoraan, että olen jäänyt täysin koukkuun Jari Sarasvuon aamulenkki -podcasteihin. Kolmena aamuna viikossa pyrin käymään yksin tai vaunujen kanssa happihyppelyllä ennen puoltapäivää inspiroivan lenkkiseurani kanssa. Yksi näistä jaksoista innoitti minua siinä määrin, että päätin viimein päättää blogihiljaisuuteni ja kirjoittaa.

“Vain omalla epämukavuusalueellaan pääsee kehittymään”. Tuttu ajatus, eikö vain? Mukavuusalueella pysyminen ei vaadi meiltä minkäänlaisia ponnisteluja tai harjoitteita. Emme haasta itseämme tai uskalla muuttaa tasapainotilaa. Mukavuusalueellamme emme kokeile tai luo mitään uutta. Syy tälle on pelko. Pelko siitä, että epäonnistumme.

“Peloista suurin on oman sosiaalisen aseman luhistuminen ja paljastuminen kelvottomaksi.” Häpeän kestäminen ja sen kanssa eläminen loppujen lopuksi määrittelee sen, miten elämässä tulee pärjäämään. Mikäli pystyt häpeän tunnetta uhmaten jättämään oman mukavuusalueesi ja haastamaan itsesi, tulet kehittymään ja oppimaan jotain uutta.

Koen olevani ammattihäpeäjä ja mietin paljon sitä, mitä minusta ajatellaan. Minkälaisia ajatuksia muissa herätän. Jätän useasti asioita tekemättä tai ajatuksia jakamatta siitä syystä, että pelkään näistä seuraavia häpeän tunteita. Kahden lapsen äitinä päätin, etten halua jättää lapsilleni häpeän perintöä, vaan opettaa heitä nauttimaan elämästä ilman tuota harteilla kulkevaa painolastia. Sitä lastia, joka estää meitä kokeilemasta uusia asioita. Siispä päätin eilen ottaa tälle vuodelle tavoitteen: #häpeävuosi2018.

Aloitin viikko sitten akrobatian peruskurssin. En ole ikinä pärjännyt koululiikunnassa ja varsinkin telinevoimistelutunnit ovat olleet heikkokohtani. En ole osannut, joten olen jättänyt asioita kokeilematta. Koska en ole osannut. Jälkeenpäin ajateltuna tuossa ajatusmallissa ei ole mitään järkeä. Mitään osaisinkaan, jos en ole opetellut.

Näitä vanhoja sanontoja on muitakin: “Kukaan ei ole seppä syntyessään”. Vaikka sanonta on minulle tuttu, en ole ikinä pystynyt sisäistämään (hyväksymään) sitä. Kokeillaan, tehdään, kaadutaan, noustaan ja nauretaan. Koska mitä hävittävää/hävettävää meillä on?

Advertisements

Kaiketon kesäkurpitsakuppikakku

Esikoiseni syntymän jälkeen olen testaillut jos jonkinmoista sokeritonta reseptiä. Leivonta on aina ollut minulle terapiaa ja tarjonnut minulle hengähdyshetken arjessa, eikä sen merkitys ole himmennyt mummon keittiössä opittujen lettipullien tekemisestä lainkaan. 

Halusin kehittää kuopukseni ristiäisiä varten jotakin uutta ja kaikille juhlavieraille sopivaa. Menun tulisi siis olla maidotonta, munatonta ja gluteenitonta. Lapsillamme on 11 serkkua ja halusin tarjota heillekin jotain hyvää, mutta terveellistä. Niin syntyi kesäkurpitsakuppikakut, joista puuttuu kaikki muu paitsi maku! Nämä maistuivat taivaallisilta sekä lämpöisinä suoraan uunista kuin jäähtyneenäkin kuorrutteen kera.


Kuppikakkutaikina:

  • 1 dl kookosöljyä
  • 12-17 taatelia
  • 3/4 dl vaahterasiirappia
  • 2 dl kesäkurpitsaa raasteena
  • 3 dl gluteenitonta jauhoseosta
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl kardemummaa
  • 1/2 dl mantelimaitoa
  • 1/4 tl suolaa
  • 1/4 tl vaniljaa
  • 1 rkl päärynäsosetta (esim. Bonne)

Kuorrute:

  • 1 prk Oatlyn påMackan levitettä (maustamaton)
  • 1 rkl hunajaa
  • 1/4 tl vaniljajauhetta
  1. Raasta 2 dl kesäkurpitsaa.
  2. Sekoita monitoimikoneessa huoneenlämpöinen (sula) kookosöljy, vaahterasiirappi ja kivettömät taatelit. Mikäli käytät kuivattuja taateleita, liota niitä vedessä n. 30 minuuttia etukäteen. Lisää loput ainekset lukuunottamatta kesäkurpitsaa.
  3. Sekoita lusikoiden kesäkurpitsaraaste taikinaan.
  4. Lusikoi taikina kuppikakkuvuokiin. Tällä reseptillä saat aikaiseksi 24 minikuppikakkua.
  5. Paista 15-20 minuuttia 180 asteisessa uunissa. Anna jäähtyä.
  6. Sekoita kuorrutteen ainekset kulhossa notkeaksi ja kuorruta luomukset haluamallasi tavalla.

Huomaa, että taikina on itsessään täysin gluteeniton, mutta kuorrutteen kauralevite ei kaikille sovi. Näistä saat helposti tehtyä myös pähkinättömiä, kun vaihtaa mantelimaidon riisimaitoon.

Mielelläni kuulisin arvioita tästä ekasta omasta sokerittomasta reseptistä! Onko teillä joitakin hyväksi todettuja sokerittomia reseptejä tiedossa? Vinkkaa mullekin! 
-Hanni-

Oletko vastuuton?

3a8bd6d2.jpegMikään ei motivoi vähempää kuin pakko. Pakon edessä toimimme ehkä tehokkaasti, mutta kiire ja ympärillämme vallitseva kaaos vie tekemiseltä vaikuttavuuden. Englannin kielessä efficiency ja effectiveness tarkoittavat periaatteessa samaa asiaa, mutta tarkemmin tarkasteltuna näiden kahden termin välillä on suuri ero. Kun effectiveness tarkoittaa suoraan käännettynä tehokkuutta, efficiency tarkoittaa vaikuttavuutta. Mikä ero näillä kahdella substantiivilla siis on ja miten se liittyy vastuuttomuuteen? Minäpä kerron.

Kun luet tätä tekstiä, pohdi huomisen päivän aikatauluasi. Mitä kalenteriisi on kirjoitettu? Minkälaisia tapaamisia sinulla on? Entä minkälaisia työtehtäviä? Entä mitä ajattelit tehdä omalla ajallasi? Heitän villin veikkauksen ilmaan ja arvaan, että useimmat huomisen päivän toimintojen kuvauksistasi alkoivat sanoilla: mun täytyy… tai mun pitää… Pysähdy hetkeksi tähän. Miksi sinun täytyy? Miksi sinun täytyy yhtään mitään? Mitä tapahtuisi jos et toteuttaisikaan huomisen tehtäviäsi ja tekisitkin jotakin täysin muuta? Mikäli vastauksesi on, että joutuisit jollain tapaa kärsimään suunnitelmien muuttamisesta tai niiden toteuttamatta jättämisestä, eikö tällöin sinulla ole itsessäsi sisäinen tarve toteuttaa noita toimia? Etkö silloin valitse toteuttaa kalenteristasi löytyviä merkintöjä ja halua itse olla läsnä noissa tapaamisissa? Mieti miten suhtautumisesi huomisiin asioihin muuttuu, kun sanotkin ääneen, että valitset mennä töihin tai haluat mennä luennolle. Huomaatko kuinka vahva vaikutus omalla asenteellasi on?

Mikäli toteutat elämässäsi ainoastaan asioita pakosta, annat vastuun elämästäsi muille. Elät elämääsi siten kuin luulet sinulta odotettavan ja suunnitelet oman aikataulusi sopivaksi muiden aikatauluihin. Et kerkeä tekemään itsellesi tärkeitä asioita, koska olet iltaisin liian väsynyt. Olet väsynyt, koska olet antanut omasta energiastasi muille niin paljon. Olet tilanteen uhri.

Koin mielettömän, tajunnan räjäyttävän oivalluksen kuunnellessani Steven R. Coveyn kirjoittamaa kirjaa 7 Habits of Highly Effective People (Tie menestykseen). Kirjassa Covey kirjoittaa sanasta vastuullisuus, englanniksi responsibility. Kyseinen sana tulee englannin kielen sanoista response (=vastaus, reaktio) ja ability (=kyky, taito). Näin ollen vastuullinen tarkoittaa ihmistä, jolla on taito reagoida ja vastata. Jokaisella itsestään vastuullisella ihmisellä on siis kyky päättää siitä, kuinka reagoimme erilaisiin tilanteisiin. Meillä on taito päättää annammeko tilanteiden olla meidän herramme vai me tilanteen herra. Annammeko muiden ihmisten vaikuttaa omaan mielialaamme tai oikeuteemme nauttia elämästä. Mikäli huomaat, että usein iltaisin huomaat surevasi tai märehtiväsi asioita, joita toiset ihmiset ovat sanoneet tai tehneet, tai jättäneet sanomatta tai tekemättä, voit kysyä itseltäsi oletko vastuullinen ihminen vai vastuuton. Aiotko ottaa vastuun omasta elämästäsi ja päättää itse kuinka elämäsi sekunnit käytät vai aiotko kulkea elämäsi auton takapenkillä vaikka sinulla itselläsi olisi oikeus tarttua rattiin?

Kun huomenna heräät ja kertaat päiväsi aikana kalenteriisi merkattuja tehtäviä ja velvollisuuksia, mieti kuinka kuvailet niitä itsellesi. Onko sinun pakko tehdä niitä vai valitsetko ne? Teetkö tulevia asioita siksi, että ne tehtyäsi niillä on merkitystä sinun henkisen tai fyysisen pääomasi kasvatukseen vai siksi, että sinulta vaaditaan niitä? Elätkö elämääsi vastuullisena vai vastuuttomana? Teetkö asioita vaikuttavasti, jotta niiden tekemisellä on vaikutusta tulevaisuuteesi ja johtavat itsellesi asettamaan unelmaan? Vai tehokkaasti, jotta saat asioita tehtyä, koska on pakko?

-Hanni-

Ps. Suurin osa näistä ajatuksista on herännyt kuunnellessani tekstissäkin mainitsemaani Steven R. Coveyn kirjaa. Mieletön luku(tai kuuntelu)kokemus, suosittelen!

DIY: Elephant Mobile

IMG_8142Text in English below//

Pieni tyttäremme nukahtaa nykyään jo seitsemän-kahdeksan välissä iltaunilleen, joten nyt iltaisin olen saanut myös aikaa omille jutuille. Pitkään on ollut tarkoituksena tehdä postaus tekemästäni mobilesta pinnasängyn päälle.

Selailin raskausaikana paljon pinterestiä ja sieltä löytyviä ihania mobileja. Lopulta päädyin siihen lopputulokseen, että virkkaamalla saisin tehtyä juuri sen näköisen kuin ajatuksissani haaveilin: norsuista, auringosta ja pilvistä koostuvan kokonaisuuden, joka voisi pyörähdellä rauhallisesti Ainon (toivottavasti) nukahtaessa tuijotellessa sitä. Löysin netistä ohjeet norsuun täältä, aurinkoon täältä ja pilveen täältä. Tilasin HobbyPointista ns. turvasilmiä, jotka asensin hahmoihin kokoamisvaiheessa. Totuuden nimissä mobilesta löytyvistä viidestä norsuista omaa käsialaani on vain kaksi; siskoni urheasti virkkasi minulle vielä kolme, kun omat sormet eivät taipuneet koukulle 😀 Mobilen kehä on tehty reikänauhasta, jota ostin olohuoneemme lamppua varten. Reikänauhan päällystin samalla tavoin juuttinarua käyttäen.

Mielestäni lopputulos on todella suloinen ja samaa mieltä on Aino. Laskin hänet ensimmäisen kerran pinnasänkyyn vasta muutama viikko sitten ja laitoin mobilen pyörimään. Siinä hetkessä olisi kyllä pitänyt olla kamera lähettyvillä; niin ihanan ja leveän hymyn hän väläytti norsuilleen 🙂 Nyt hän päivittäin naureskelee ja juttelee pyöriville norsuille ja ilostuu aina ne nähdessään. ❤ Eipä mennyt hukkaan tämäkään projekti!

IMG_8133

// I decided to crochet my very own mobile for my daughter while I was pregnant. The final product was just as I imagined and I’m so pleased with it! And so is my daughter! Every day she giggles and gurgles to the elephants. ❤

The five elephants were made using the pattern here, the pattern for the sun was found in here and cloud here. The circle I made from perforated tape found on any hardware store. I covered it using jute rope. 

With  love,

Hanni

Voi olla että käyt töissä vielä 2100-luvullakin

X8SCP4P6IN

Sukupolvi Z:n mahdollisuudet ovat rajattomat, mikäli nämä 2000-luvun lapset osaavat käyttää ne hyödykseen. Todennäköisyys sille, että he ovat työelämässä jopa kaksikymmentä vuotta pidempään kuin isovanhempansa, ovat todella suuret. Mikäli ajatus jopa 60 vuotta kestävästä työurasta kauhistuttaa, kannattaa miettiä mitä se voisi parhaimillaan tarkoittaa. Jos olet löytänyt itsellesi mieleisen työn ja työyhteisön, ei sinun tarvitse luopua niistä, kun ulkoapäin määritelty ikä saavutetaan.

On sanottu, että tulevat 130-vuotiaat ovat jo syntyneet. Elinajanodote on länsimaissa koko ajan kohoamassa ja ihmiset ovat paremmassa kunnossa 80-vuotiaina kuin 60-luvulla parikymmentä vuotta nuoremmat. Sanan “vanhus” merkitys yhteiskunnassamme muuttuu. Vanhukset eivät ole selkä kyyryssä kulkevia hampaattomia/tekareilla varustettuja ikäloppuja, vaan hyväkuntoisia rautamummoja ja -pappoja, jotka kyykkäävät salilla yhtä pitkiä sarjoja kuin nuoremmatkin. Heillä on paljon annettavaa sen jälkeenkin työelämässä, kun he 65-vuotiaina “kuuluisivat” eläkkeelle. Sen sijaan, että todennäköisen keski-ikänsä saavuttanut jää kotiin elämään toiset 70 vuotta pienellä eläkkeellä, voi omia intohimoja toteuttaa vielä tuon ajan jälkeenkin.

Suomen Mielenterveysseuran mukaan eläkkeelle siirtyminen on suuri elämänmuutos, josta voi seurata masennusta ja muun muassa päihteiden väärinkäyttöä. Luin jostakin, että usella työstä poisjäävällä henkilöllä on niin suuret odotukset eläkepäivistä, että jo muutaman kuukauden jälkeen usea sairastuu jonkinasteiseen masennukseen. Työelämässä on mielestäni tapahtumassa positiivinen muutos suhtautumisessa ikään: työntekijöitä kohdellaan yksilöinä, joiden tiedot ja taidot eivät näy naaman ryppyjen määrästä tai kirkkaasta otsasta.

Oma haaveeni on, että saavuttaisin mahdollisimman nuorella iällä ammatin ja löytäisin työtehtävät, mistä nauttisin niin paljon, ettei minulla olisi aikaa miettiä eläkkeelle jäämistä. Sen sijaan saisin purkaa koko sydämeni ja intohimoni asioihin, joista saan nautintoa niin kauan kuin vain mieleni ja kehoni jaksaa.

-Hanni-

Kolmen viikon ikäinen ihme

IMG_8219Kolme viikkoa sitten päättyi mieheni ja minun päättymättömältä tuntunut odotus, kun tyttäremme syntyi laskettuna päivänä 17.6. klo 12:33 (on ilmeisesti perinyt vanhemmiltaan täsmällisyyden). Kolmen päivän ikäisenä hän pääsi kotiutumaan kanssani kotiimme ja sen jälkeen täällä ollaan joka päivä ihmetelty toisiamme ja tuhistu vierekkäin.

Synnytys meni kaiken kaikkiaan mainiosti, vaikkakin piikkikammoisena se ei ehkä ollut ihanteellisin kokemus. Joskin ajatus syntyvästä lapsestamme himmensi kyllä kaikki normaalit pelkoni,FullSizeRender enkä kuudennen neulan jälkeen jaksanut enää laskeakaan 😀 Yllättävin asia synnytyksessä oli lääkärin kommentti ponnistusvaiheen viime metreillä: “Nyt näkyy mustat hiukset”. Katsoimme mieheni kanssa toisiamme epäuskoisesti ja ilmeisesti molempien ajatus oli, että kenenköhän lapsi sieltä on tulossa 😀 Sitä onnellisuuden tunnetta en unohda koskaan, kun sain pienen prinsessamme syliimme. Emme olleet halunneet tietää lapsemme sukupuolta odotusaikani ja itse olin täysin varma siitä, että perhettämme siunattaisiin poikalapsella. Nyt perheemme koostuu meistä kolmesta: isistä ja isin tytöistä ❤

Aurinkoa teidän kesäpäiviinne toivoen

Hanni

FullSizeRender_2

IMG_8501

Pregnancy Photos // Odotusajan kuvia

Sain vihdoin vapauden opiskeluista ja äitiyslomani alkoi näin ollen keskiviikkona. Ihanat kesäsäätkin alkoivat sopivasti ja niiden inspiroimana toteutimme vihdoin odotusajan kuvaukset mieheni kanssa. Viikkoja on nyt 37+2 eli aika viimeisille hetkille jäi, mutta saipahan kuvaan mukaan tämän loppukevään ihanan auringon. ❤

-Hanni-

 pregnancy kuva2 kuva3 kuva4 kuva5 kuva6

Photos: Heikki Sivonen